Remu Aaltosen mukaan Lasse Norres oli hänelle kuin veli.

– Olimme ystäviä 80-luvulta lähtien, ja Lasse oli managerini aina viimeisiin päiviinsä saakka.

– Nyt olen kuin orpo piru yksinäisellä saarella, Remu kuvailee tuntojaan Lassen kuoleman tultua julki.

Remu kertoo, että hänen veljensä ja Lassen sisko seurustelivat aikoinaan.

– Joten Lasse oli minulle yhtä tärkeä kuin oma perheeni.

– Olin hänen takapirunaan, niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli aina iloinen ja nauroi koko ajan, siksi annoin hänelle lempinimen Kuunaama.

Viimeinen tapaaminen

Remu muistelee, että hän tapasi Lassen viimeksi muutamia kuukausia sitten.

Silloin Lassen sairaudesta oli kerrottu jo lähipiirissä.

– Lasse kävi täällä luonani, mutta hänestä ei vielä tuolloin olisi uskonut, että hänellä on vakava sairaus. Hän oli oma itsensä, iloinen niin kuin aina.

– Vaikka hän sai rankkoja hoitoja, ulkoisesti sitä ei hänestä huomannut. Lasse ajoi autoa ja oli ihan terveen oloinen, Remu kertoo.

– Sanoinkin hänelle, että että et sä mitään sairas ole. Lasse vain nauroi ja sanoi, että leikitään sitten niin.

Lääkäri oli kertonut Lasselle, ettei hän näkisi enää joulua.

– En voinut uskoa sitä todeksi. En uskonut, että hän lähtisi niin nopeasti.

Puhelin hiljeni

Remu piti Lasseen yhteyttä joka päivä puhelimitse.

– Pari viikkoa sitten Lasse ei enää vastannut puhelimeen.

– Olisin vielä halunnut tavata hänet, mutta siihen Lasse oli jo liian heikossa kunnossa, Remu suree.

Kun Remu huomasi perjantaiaamuna Lassen siskon soittaneen, hän tiesi heti mistä olisi kyse.

– Silloin tiesin, ettei kala ui enää.

– Lasse oli hyväntahtoinen, rakastettava ihminen ja erittäin sivistynyt. Lasse oli yksi niistä harvinaisista persoonista, jollaisia ei enää tule.

– Olen iloinen ainoastaan siitä, ettei hänen tarvinnut kärsiä pidempään. Ikävä on kova.