Riina-Maija Palander: ”Elämäni romahti”

Suomessa piipahtanut Riina-Maija Palander on tehnyt sometarinoihinsa surullisen päivityksen. Siinä kerrotaan hetkestä, kun hänen elämänsä romahti. Tämän jälkeen Kallekin on ottanut asiaan kantaa:

Lue myös: Kalle Palander raivostui vaimolleen: Nyt v-tuttaa!

– Kun olin nuorempi, lauluin Hallelujah’ia useissa tilaisuuksissa ja jouluaattona lauloin paikallisessa kirkossani koko päivän myöhäisillan jumalanpalvelukseen saakka. Se oli erityistä. Ikävöin niitä aikoja, kun laulaminen oli kaikkeni, kertoo Riinis ensin ajoista ennen romahtamista.

Riina-Maija ei kerro tarkemmin, mikä hänen elämänsä sai romahtamaan pitkäksi aikaa. Se voisi olla esimerkiksi hetki, kun hän sai tietää isänsä jättäneen perheensä.

– Sitten elämäni romahti ja kadotin itseni liki vuosikymmeneksi. Kadotin ääneni, kadotin itsekunnioitukseni ja kaiken, jonka ajattelin olevan pysyvää, jatkaa Riinis.

Riina-Maijalla tuntuu menevän nyt paremmin. Hän kertoo heti seuraavassa videossaan olevansa piparisavotassa. Tämän jälkeen hän kertoo leiponeensa taatelikookoskakun, joista hänen lapsensakin pitävät.

– Lapset ei tykkää perinteisistä kuivakakuista mut esim taatelikakkuun laitan neilikan jne. sijaan ceylonin kanelia, ruokosokeria, siirappia ja kookoshiutaleita: menee kuin kuumille kiville, kirjoittaa Riinis.

Riina-Maija vaikuttaa palanneen Viron kartanolleen eikä ole vielä esimerkiksi siirtynyt Espanjaan, jossa hän viettää usein talvea.

Related Posts

Kaksoismurhaajasta tuli menestynyt mies – Selvitys paljastaa, mitä Heinot murhanneille pojille tapahtui vankilan jälkeen

Uυtiset Elokυυssa 2001 пeljä espoolaispoikaa ”hyvistä perheistä” υskoi tehпeeпsä täydelliseп rikokseп: kaksoismυrhaп. Iltalehti paljastaa, mitä пyt jo пelikymppisille miehille tapahtυi tυomioideп jälkeeп. – Aiotko siпä ampυa saataпa miпυtkiп?…

Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Tanssija ja tanssinopettaja Ansku Bergström on vihdoin avautunut mediaan rakkaudestaan uuteen kumppaniin. Hän tekee sen Eeva-lehden haastattelussa. Ansku ja Elina Gustafsson päättivät kolme vuotta kesäneen suhteensa alkuvuodesta….

Kaksoismurhaajasta tuli menestynyt mies – Selvitys paljastaa, mitä Heinot murhanneille pojille tapahtui vankilan jälkeen

Uutiset Elokuussa 2001 neljä espoolaispoikaa ”hyvistä perheistä” uskoi tehneensä täydellisen rikoksen: kaksoismurhan. Iltalehti paljastaa, mitä nyt jo nelikymppisille miehille tapahtui tuomioiden jälkeen. – Aiotko sinä ampua saatana minutkin?…

Törkeä troikka matkusti pk-seudulta Kemiin – IL seuraa

Lapiп poliisiп joυlυυп oп mahtυпυt moпeпlaista tehtävää. Pääpiirteittäiп Lapissa oп kυiteпkiп ollυt raυhallista, poliisilaitokseп tiedotteessa kerrotaaп. Joυlυaattoпa päivällä liikeппettä Kemissä valvoпυt poliisi pysäytti reipasta yliпopeυtta ajaпeeп kolmeп…

Tunnistaisitko? Tältä näyttää Dannyn pikkuveli

Iskelmäпeυvos Ilkka “Daппy” Lipsaпeп, 83, oп ollυt jυlkisυυdessa ja laυlaa lυritellυt kaпsaп iloksi jo reilυt 60 vυotta. Katso arkistovideo: Mυistatko пämä Daппyп sυhteet? Lipsasteп poikia oп kυiteпkiп kaksi….

Mitä tapahtui Pia Nykäselle: ”Ei auta pyyntö…”

Pia Nykänen katsoo Instagram-kuvaan väsyneenä ja surullisena. Mitä on tapahtunut? Lue myös: Hymy: Pia Nykänen sai jäädä asumaan kotitaloon, kauppasi silti Matin pokaalit Sitä Pia ei kerro….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *