
Sanna Marin, 40, muuttui vuosikymmenessä paikallispoliitikosta ensin pääministeriksi ja nyt kansainvälisen toimiston superkonsultiksi.
Arkistovideo: Marraskuussa Sannan kirjanjulkistustilaisuus veti nipun julkkiksia paikalle Suomessakin
Myös oma tyyli tietysti muuttui vuosista ennen pääministeriyttä, pääministeriyden aikana ja nykyäänkin, kun hän on strateginen neuvonantaja maailman hallituksille näiden politiikkalinjauksissa.
Sanna esimerkiksi konsultoi Ukrainaa maan valitsemalla tiellä kohti EU-jäsenyyttä. Niinpä tyyli vaihtelee koti-Suomen lenkkipoluilta kansainvälisiin konferensseihin ja kahdenkeskisiin epävirallisiin tapaamisiin.
Vielä vuonna 2014 Sanna oli paikallistason poliitikko, joskin nousukiidossa.
Ilman paikkaa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin olisimme luultavasti törmänneet häneen televisiossa noihin aikoihin.
Inhimillinen tekijä oli Ylen ajankohtais- mutta ihmisvetoinen keskusteluohjelma. Sanna oli mukana keskustelussa kertomassa omaa kokemustaan sateenkaariperheen tyttärenä.
Kevättalvella Sanna oli 30-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja. Rakettimainen nousu ei näkynyt ainakaan tyylimuutoksena Ylen julkaisemassa pr-kuvassa, kun Sanna esiintyi helmikuussa Uutisvuodon toisena vierailijana.
Uutisvuoto perustui brittiformaattiin, jossa vakijäsenten kanssa ohjelmassa vieraili kussakin jaksossa kaksi nokkelaksi tunnettua julkkista. Kuinka ollakaan, myös tämä sarja jatkui televisiossa 20 vuotta, ja Yle lopetti ohjelman tuotannon Sannan vierailun jälkeisinä vuosina.

Vielä Uutisvuodon aikaan Sanna oli panostanut Fjällrävenin ulkoiluhenkiseen pusakkaan, joka on laadukas mutta ei kovin glamour.
Glamouria hän pääsi esittelemään Linnan juhlissa, joihin hänelle kansanedustajana rapsahti tietysti kutsu.

Kymmenen vuotta kestäneiden opintojensa jälkeen Sannalla oli syytä olla ylpeä. Hän oli lähisukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen korkeakoulutettu, kun kesäkuun lopussa 2017 taskuun saattoi työntää hallintotieteiden maisterin paperit. Valkoinen pitsimekko on keveä ja samaan aikaan hyvin hillityllä tavalla juhlava.
Sanna-äiti ja Markus-isä poseerasivat vastasyntyneen Emma-vauvan kanssa kotona helmikuussa 2018.
Tuohon aikaan julkaisemissaan kuvissa Sannan silloinen koti näyttää tyyliltään erittäin tarkasti sisustetulta mutta arkiselta. Myös tähän kuvaan pari on joko laittautunut tai sitten viettänyt vauva-arkea erittäin hyvin pukeutuneena. Sannan ja Markuksen tytär muuten nukkui alkuaikansa vuokrattavassa Vaavi-vauvasängyssä.
Sanna nimitettiin kesällä Rinteen hallituksen viestintä- ja liikenneministeriksi. Nimitys oli kova suoritus, mutta Sannalla oli kovat näytötkin. Hän oli muun muassa auttanut puolueensa vaalivoittoon puheenjohtajan sairastuttua kesken vaalikiireiden.
Ministerityyli oli samaan aikaan nuorekas skinny-farkkuineen mutta perinteinen mustine väreineen ja bleisereineen.

Linnan juhlissa Sanna oli jo ennakoinut tulossa olevaa jättipottia. Tyyli oli huomattavasti arvokkaampi ja näyttävämpi kuin ennen.

Vuoden suuri viihdejuoru-uutinen oli Sannan ja Markuksen yllätyshäät elokuun ensimmäisenä päivänä.
Hääkuvassa muuten melko särmästi ja voimakkaasti pukeutuva Sanna oli hyvin hempeässä ja perinteisessä häämekossa. Hiuksissa yhä kiinni oleva, asun yllekin ulottuva huntu sekä mitä muhkein valkoinen morsiuskimppu korostivat hempeyttä. Niin tekee kuvaan valittu Sannan asentokin aviomiehensä rinnalla nauraen.
Kyseisen vuoden Sanna vietti pääosin vain huomaamattoman uskottavissa vaatteissa. Housupuku, matalakorkoiset kengät ja surullista kyllä maski leimasivat vuotta.
Koska kansa kaipasi koronavuonna vakavaa ja turvallista peruskalliota, taitavana mediapoliitikkona Sanna vastasi tähän asujaan myöten. Vapautuneemman kesän jälkeen syksyllä palattiin maskikäytäntöön myös eduskunnassa.
Koronasulut olivat takana ja Sanna yhä tottuneempi pääministerin rooliinsa. Eteen tuli myös bilekohu, ja bileiden myötä Sannasta nähtiin entistä rennompi puoli, yleensä kuitenkin vapaalla ollessaan.
Vakavat ajat eivät kuitenkaan väistyneet, vaan koronan jälkeen Sannan pääministerikautta leimannut toinen vakava tilanne, Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi.
Sannan ulkomuotoa kuitenkin leimasi yhä useammin rento taiturointi tyylillä.



Vuoden 2024 alkaessa Sannan voi sanoa olleen todella uudessa vaiheessa. Edelliseen vuoteen oli päättynyt pääministeriys, SDP:n puheenjohtajuus, avioliitto Markuksen kanssa sekä jopa tehtävä kansanedustajana.
Suomi oli päätynyt Naton jäseneksi ja Sanna aloittanut entisen brittipääministerin Tony Blairin organisaatiossa konsultoimaan muita hallituksia ja muuta johtoa.
Tyyliä on leimannut tästä eteenpäin klassista loistokkuutta hallitusti heijasteleva pukeutuminen ja tyylin näyttäminen ilman pidäkkeitä.

Flow-lookkiaan Sanna esitteli Instagram-tilillään. Kuvakarusellissa on tarjolla myös harvinainen näyttö joraustyylistä, kun Sanna on kuvannut jalkojaan tanssiessaan tulipunaisessa, epäsymmetrisessä mekossaan.
Niitä ennen kuvakarusellissa nähdään myös nahkaminimekko ja keinonahkainen hieno teepaita.
Vuosi sitten joulun alla Sanna oli elokuvaensi-illan punaisella matolla kuin irvailemassa menneelle kohulle.
Neljä vuotta aiemmin Trendi-lehden kuvassa silloinen pääministeri esiintyi bleiserissä vailla paitaa ja liivejä. Siinä missä kuvat tuolloin saivat osan kansasta vetämään herneen nenään, nyt Sannan ei tarvitse välittää siitä.
Niinpä Sanna toisti asun idean, nyt vain entistä räväkämpänä. Trendi-lehden mustan bleiserin oli korvannut häikäisevä valkoinen, enemmän uumaa korostava bleiseri. Korukin on entistä rohkeampi ja valuu uskaliaasti pitkin avointa etumusta.

Alla Sannan julkaisema kuva tämän vuoden Linnan juhlien asustaan. Alexander Stubb naurahti Sannaa kätellessään ja viittasi toisella kädellä Suzanne Innes-Stubbiin, jonka mekko oli tismalleen saman värinen. Väriin sopivasti kumpikin nainen kantoi sinisessä nauhassa kunniamerkkejään.