Seiska löysi Auerin lasten sijaiskodin – hätkähdyttävä näky!

Anneli Auerin ja Jens Ihlen (ent. Kukka) seksuaalirikosoikeudenkäynnin aikana on kuultu Annelin kolmen lapsen todistelua siitä, millaisissa olosuhteissa he sijaiskodissaan elivät.

Neljäs lapsi asui sijaiskodissa vain kaksi kuukautta, ja hänen kertomuksensa kuullaan oikeudessa myöhemmin.

Lasten sijaisvanhempina toimivat Annelin veli ja hänen vaimonsa.

Talossa on yläkerta, jossa oli lasten huoneet. Alakertaan he eivät saaneet mennä ilman lupaa.
Timo Korhonen

Heitä kuullaan oikeudessa myöhemmin.

Lapset ovat kiistäneet aiemmat puheensa, joiden perusteella heidän äitinsä ja äidin silloinen miesystävä saivat rikostuomiot.

Anneli ja Jens Ihle on kiistäneet väitetyt rikokset heti alusta lähtien.

Poliisi ei tutkinut

Lapset ovat kertoneet oikeudessa, kuinka sijaisvanhemmat rajoittivat säännöllisesti muun muassa liikkumista, syömistä, suihkussa käyntiä ja jopa jääkaapille menoa.

He peseytyivät uimahallissa, eikä heille annettu kotiavaimia.

Lasten piti olla huoneissaan kello 18:sta lähtien. Alakertaan ei saanut mennä ilman lupaa. Liikkeitä seurattiin muun muassa liiketunnistimilla.

Lapset ovat kertoneet, kuinka ilmapiiri kotona oli jännittynyt, eivätkä heidän luonaan enää koulukaverit halunneet käydä. Lapset myös eristettiin lähisuvustaan ja ystävistään.

Talon edessä kasvaa puita ja pusikoita ja katto on pahasti sammaloitunut.
Timo Korhonen

Rankaisumenetelmiä oli muun muassa jopa kaksi kuukautta kestävä mykkäkoulu ja ruualla rankaisu.

Myöhemmin lastensuojelu teki poliisille tutkintapyynnön koskien kahta nuorempaa, tuolloin 15- ja 17-vuotiasta lasta. Tutkintapyyntö sai alkunsa siitä, kun sisarukset olivat kertoneet kurjista oloistaan. He olivat eläneet sijaisperheessä kahdeksan vuotta.

Poliisi ei käynyt edes paikan päällä, ja tutkinta lopetettiin saman tien.

Herättää huomiota

Seiska löysi talon, jossa lapset tuolloin asuivat.

Rauhallisella omakotialueella talon ulkonäkö herättää huomiota. Ison talon katto kasvaa sammalta, ja puutarha on päässyt villiintymään.

Anneli Auerin lasten sijaiskodin ympärille on kasvanut isot pusikot.
Timo Korhonen

Etupihalla on niin vankka kasvusto, että sen läpi on haastavaa päästä. Talo poikkeaa huomattavasti ympäristöstä, sillä alueella on siisti yleisilme ja puutarhoista on pidetty hyvää huolta.

Vaikka talo vaikuttaa asumattomalta, sitä se ei ole.

Seiskan saamien tietojen mukaan yhä edelleen talossa asuvat Anneli Auerin veli ja hänen vaimonsa.

Viime vuosina heidän ansiotulonsa ovat romahtaneet. Ansiotulojen romahdus tapahtui samaan aikaan, kun kaksi viimeisintä sijaislasta muuttivat talosta pois.

Related Posts

Jorma Uotinen: Erikoinen paljastus joulusta

Taпssitaiteilija ja laυlaja Jorma Uotisessa oп vähiпtääп ripaυs joυlυihmistä. Kυп υra vei miestä maailmalla, palasi häп aiпa joυlυksi koti-Sυomeeп. Videolla Mυпkkivυori- ja Pasilaп Myrkky -tekijät mυistelevat lapsυυttaaп.  Myös Jormaп…

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tutkii murtoa ja murron yritystä Espoon arvoalueella Westendissä. Teot kohdistuivat kahteen asuntoon. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen tehtävän Westendiin tarkastamaan asuntoa. Poliisi tutkii tekoja törkeänä varkautena ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtonen juonsi viimeksi suorassa lähetyksessä toukokuussa. Kuva: Tuomas Kolehmainen / Sanoma Meteorologi Anniina Valtonen juontaa Ylen Kauneimmat joululaulut 2025 -lähetyksen yhdessä Totti Toivosen kanssa, kertoo Yle. Valtonen siirtyi viime keväänä pois juontajahommista. Aikaisemmin hän juonsi Puoli seitsemän -ohjelman…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *