Stefan Thermanille huima sakkotuomio – Näin kovasti hän tienaa

Liikemies Stefan Therman on saanut sakkotuomion lievästä vahingonteosta.

Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan Iltalehdelle, että Therman tuomittiin 20 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan tämä tekee 9840 euroa.

Tämän lisäksi Therman määrättiin maksamaan asianomistajalle korvauksia 221,31 euroa.

Tuomio annettiin torstaina 20. marraskuuta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Thermanin sakkotuomiosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Thermanilla yhden päiväsakon määrä on 492 euroa. Poliisin sakkolaskurilla laskettuna tämä tarkoittaa, että Thermanin kuukausitulot ovat noin 30 000 euroa.

Iltalehden verokoneen mukaan Thermanin kokonaistulot olivat vuonna 2024 yhteensä 540 000 euroa. Tulot muodostuivat kokonaisuudessaan pääomatuloista. Vuonna 2023 Therman tienasi miljoona euroa.

Iltalehti uutisoi kesäkuussa, että Thermania vastaan oli nostettu syyte sunnuntain 27. huhtikuuta tapahtumista. Iltalehden haastatteleman taksiyrittäjän mukaan Therman oli noussut tämän kyytiin Helsingissä ja erinäisen vaiheiden kautta halunnut poistua autosta.

Taksiyrittäjän mukaan sekavan oloinen Therman oli irrottanut taksin takalasin pyyhkijän ja rikkonut sen ja lähtenyt tämän jälkeen karkuun. Taksiyrittäjä soitti poliisille ja seurasi Thermania tämän kodille, minkä jälkeen kaksikko oli jäänyt selvittämään asiaa. Thermania vastaan nostettiin syyte lievästä vahingonteosta.

Kohuliikemies on ollut syytetyn penkillä useita kertoja. Vuonna 2023 Lapin käräjäoikeus tuomitsi Thermanin kahdesta laittomasta uhkauksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta. Tuomio tuli tilanteesta, jossa Therman asteli kiväärin kanssa kittiläläiselle mökille. Tuomioita on tullut myös muista oikeuksista.

Related Posts

Sara Sieppi ja Sabina Särkkä murtuivat kyyneliin podcastissa – Koskettava syy

Sara Sieppi ja Sabiпa Särkkä ovat yhteisessä podcastissaaп joυlυtυппelmissa. Sieppi ja Särkkä -podcastiп aattoпa jυlkaistυssa jaksossa kaksikko mυυп mυassa vaihtoi lahjoja, maisteli joυlυtorttυja erilaisilla täytteillä ja keskυsteli…

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Rυoka loppυi keskeп Hυrstiп vähävaraisteп joυlυjυhlassa Helsiпgiп Messυkeskυksessa. Järjestäjät kυυlυttivat megafoпilla joпottajille, ettei kaikille riitä. Hυrstiп joυlυjυhlaaп oli järjestäjieп mυkaaп 2 200 tυlijaa. Viime vυoппa kerrottυ lυkυ…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Hursti sai jättilahjoituksen

Avustusjärjestö Hurstinapu ry sai 50 000 euron arvoisen lahjoituksen Tokmannilta ja Unilever Finlandilta. Asiasta kertovat yhtiöt tiedotteessaan. 50 000 euron arvoinen lahjoitus pitää sisällään ”arjen välttämättömyyksiä”, joista yhtiöt luettelevat…

Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Tanssija ja tanssinopettaja Ansku Bergström on vihdoin avautunut mediaan rakkaudestaan uuteen kumppaniin. Hän tekee sen Eeva-lehden haastattelussa. Ansku ja Elina Gustafsson päättivät kolme vuotta kesäneen suhteensa alkuvuodesta….

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Köyhyysaktivisti Liппéa Partaпeп syyttää hallitυsta köyhyydeп paheпemisesta. Rυoka loppυi keskeп Hυrstiп vähävaraisteп joυlυjυhlassa Helsiпgiп Messυkeskυksessa. Järjestäjät kυυlυttivat megafoпilla joпottajille, ettei kaikille riitä. Hυrstiп joυlυjυhlaaп oli järjestäjieп mυkaaп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *