Suomalainen rocklegenda 70 vuotta – näin hän on muuttunut

Ile Kallion intohimo kitaransoittoon syttyi levystä John Mayall’s Bluesbreakers with Eric Clapton. 10-vuotias helsinkiläispoika oli jo aiemmin löytänyt The Beatlesin, ja vuonna 1966 hän ihastui Eric Claptonin soittotyyliin ja soundiin.

– Tänä päivänä kun sitä kuuntelee, edelleen kuulee, että joku on löytänyt itsensä ja sen soittamisensa, Ile luonnehtii.

13-vuotiaana Ile pääsi ensi kertaa rock-konserttiin, kun Peter Greenin Fleetwood Mac saapui Helsingin Kulttuuritalolle.

– Sieltä kun pääsin himaan, menin autotallin perälle pieneen varastohuoneeseen ja soittelin kitaraa varmaan kolmeen aamuyöllä.

Kun taitoa karttui, pikkupojalla virisi haave.

– Päätin silloin, että olen joku päivä Suomen ykkösbändin kitaristi.

 Vaativa pomo

16-vuotiaan Kallion kotona soi puhelin, ja äiti huhuili Ilen luuriin. Langan päässä oli bändiä perustava rumpali Remu Aaltonen, joka oli kuullut lahjakkaasta teinikitaristista.

Keskiluokkaisessa kodissa varttuneen Ilen ja vankilassakin istuneen Remun elämänpiirit olivat aivan erilaiset, mutta heillä synkkasi nopeasti ja he rakastivat rockia. Cisse Häkkinen pyydettiin basistiksi, ja näin aloitti kotimaisen rockin kenties tarunhohtoisin yhtye.

Ile ei kuitenkaan ensivaiheessa viihtynyt Hurriganesissa kuin puoli vuotta voimakastahtoisen orkesterinjohtajan kanssa, ja tilalle tuli Albert Järvinen.

Vuonna 1974 Ile opiskeli iltalukiossa ja kävi postissa puolipäivätyössä. Kadulla kulkiessaan hän häkeltyi vastaantulevista nuorista.

– Junnuja tuli vastaan farkkurotsit päällä, ja ne oli kirjoittaneet Hurriganes sinne selkään. Niitä alkoi olla enemmän ja enemmän.

Ex-bändistä oli kasvamassa Suomen suosituin. Vielä suurempi yllätys pamahti, kun Remu pyysi hänet 1975 takaisin korvaamaan kitarasankari Järvisen, joka Roadrunner-sukseen jälkeen oli suuntaamassa omille teilleen.

Albertin saappaat olivat isot, mutta Ile pystyi luomaan oman profiilinsa yhtyeen sointiin. Tuimasti rokkaava yhtye jopa vankensi asemaansa ykkösbändinä 19-vuotiaan tulokkaan myötä.

Ilen Hurriganes-levytysten hedelmiä ovat esimerkiksi riffitykki Oh Baby Doll, rockrymistely Good Morning Little Schoolgirl ja ikiherkkä My Only One. Ilen mukaan yhtyeen suosio pohjautui kovaan työmoraaliin.

– Se johtuu siitä, että Remu oli loistava pomo, todella vaativa. Tultiin aina erittäin ajoissa, tehtiin huolelliset soundcheckit, ja asenne fokusoitui siihen, että kun ovet aukeaa ja valot syttyy, niin ollaan valmiita.

Hurriganes Lontoossa 1977.
Lehtikuva
 Suuri perintö

Ganes-vuosien jälkeen Ile on ehtinyt tehdä menestyksekkään uran vaimonsa, laulaja Kaija Kärkisen kanssa. Kaksikon levyjä on myyty kaikkiaan lähes parisataatuhatta kappaletta.

Yhden bändin perintö on kuitenkin seurannut mukana aina. Ileä kosiskeltiin vuosikausia Hurriganes-tribuuttiryhmiin mukaan, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti.

– En todellakaan halunnut löytää itseäni stagelta vuosikymmenten jälkeen vetämässä sitä kamaa huonosti.

Ile kieltäytyi myös joutsenolaisen Black Devils -yhtyeen pyynnöstä, mutta Hurriganes-kollega Janne Louhivuori otti kutsun vastaan. Hän kehui kokemustaan, ja Ile heltyi sopimaan vierailukeikan.

– Hyvinhän se meni, ja mua nauratti koko ajan. Oikeasti hihittelin. Ne veti niin hyvin.

Nyt he esiintyvät jo vakituisesti kokoonpanossa Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori.

– On ihan hemmetin hauskaa tehdä keikkoja heidän kanssaan.

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio vuonna 2008
Allerin arkisto
 Ilkka Tahvo “Ile” Kallio

– Muusikko, kitaristi, säveltäjä.

– Syntynyt Oulussa 18. marraskuuta 1955, asuu Espoossa.

– Vaimo laulaja-näyttelijä Kaija Kärkinen, kaksi yhteistä lasta, edellisestä liitosta kolme lasta.

– Hurriganesin alkuperäinen kitaristi: soitti yhtyeessä 1971–1972, 1975–1979 ja 1983–1984.

– Soittaa Black Devils -yhtyeen riveissä Janne Louhivuoren kanssa ja tekee duokeikkoja Kaija Kärkisen kanssa.

– Euroviisukarsintojen voitto 1991 Kallion kappaleella Hullu yö, jonka esitti Kärkinen.

– Levytysura kokoelmineen lähes 30 albumia.

– Kuluvana vuonna ilmestyi muistelmakirja Crazy Days – Hurriganes-kitaristin vuodet 1975–1979.

– Vapaa-ajan harrastuksia: elokuvat, teatteri, kävelylenkit.

Related Posts

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Näin presidenttipari ruokailee jouluna – paljastus Suzanne Innes-Stubbista

Tasavallaп presideпtti Alexaпder Stυbb ja roυva Sυzaппe Iппes-Stυbb viettävät piaп toista vυottaaп hallitsevaпa presideпttipariпa. Näiп myös joυlυperiпteet alkavat tυlemaaп hyviпkiп tυtυiksi. Arkistovideo: Näiп presideпttipari viettää joυlυa Periпteeп äärelle palattiiп perjaпtaiпa (19.12.),…

Petra Hämäläinen ja Samuel Rossi: Suhde

Vυoппa 2022 Miss Sυomi -kisaп voittaпυt Petra Hämäläiпeп oп jυlkaissυt Iпstagramiп tariпoissa pυsυkυvaп. Häп pυssaa kυvassa liikemies Samυel Rossia, joka oп jakaпυt samaп kυvaп omalla Iпstagram-tilillääп. Pariп sυhteesta…

Suvi Hartlinin mitta tuli täyteen – joulumekko vaihtuu bikineihin

Radio Novan iltapäiväjuontaja Suvi Hartlinin, 44, huushollissa ollaan historiallisissa joulutunnelmissa. Kyse on nimittäin ensimmäinen kerta koskaan, kun Suvi kokoontuu lähimmäistensä kanssa kuusijuhlaan uudessa kodissaan. – Siitä tulee…

Ex-lapsitähti löydettiin järkyttävässä kunnossa kadulta

36-vυotias yhdysvaltalaiпeп Tylor Chase oп eпtiпeп lapsiпäyttelijä. Häпet mυistetaaп parhaiteп Nickelodeoпiп sarjasta Ned’s Declassified School Sυrvival Gυide. Tilaппekomediaa tehtiiп kolmeп kaυdeп ajaп 2000-lυvυп pυolivälissä. Chaseп elämä oп ajaυtυпυt sittemmiп pahasti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *