Suomalaismuusikko on kuollut

Muusikko Mikko Holmström on kuollut.

Pojat-yhtyeessä soittaneen Holmströmin kuolemasta kertoo bändikollega Miika Söderholm yhtyeen Instagram-tilillä.

– Toivoin etten koskaan olisi joutunut kirjoittamaan tätä. Mikko Holmström menehtyi lauantaina 22.11.2025 vaikeaan sairauteen. Tapasimme 12-vuotiaina lennokkikerhossa. 53 vuotta ystävyyttä, se on paljon. Maailmassani on nyt valtavan kokoinen aukko. Hyvää matkaa rakas veli ja kiitos. Syvimmät osanottoni omaisille ja ystäville, Söderholm kirjoittaa.

Julkaisun kommenttikenttä on täyttynyt suruvalitteluista ja kommentin on jättänyt muun muassa Klamydia-yhtyeen nokkamies Vesku Jokinen.

Pojat perustettiin vuonna 1989 ja on jatkanut esiintymistä sekä musiikin julkaisemista tähän vuoteen saakka. Viimeisimpään kokoonpanoon kuuluivat Holmström, Miika Söderholm, Miki Leivo ja Timo Tolppa. Holmström ja Söderholm olivat mukana alusta asti.

Holmströmin kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Related Posts

Riikka Purralta väsynyt somepäivitys

Riikka Purra kertoo, ettei ole tänä vuonna ehtinyt tai kyennyt kirjoittamaan tavalliseen tapaansa joulunajan mietteitään sosiaaliseen mediaan. Riikka Purra kertoo sosiaalisessa mediassa väsymyksestään ja kiireestään. Facebookissa ja…

Teemu Selänne juhli karaokebaarissa aamuyöhön saakka – katso video!

Teemu Selänne sai perjantaina (19.12.) karaokebaari Pataässän asiakkaat sekaisin, kun hän tarttui mikrofoniin peräti kahdesti. Teemu esitti bravuurinsa, J. Karjalaisen tunnetuksi tekemän Sankarit-laulun. Teemun tiedetään hoilanneen lempikaraokebiisiään aina 90-luvulta lähtien. Ei…

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkulapsi sai surmansa traagisessa onnettomuudessa päiväkodin pihalla. Rikosnimike on koventunut. Poliisitutkinta on valmistumassa tapauksessa, jossa huoltaja ajoi 3-vuotiaan lapsen kuoliaaksi Espoon keskuksessa lokakuussa. Poliisi odottaa vielä muutamia asiantuntijalausuntoja,…

Teuvo Hakkaraiselta suorat sanat perussuomalaisten kuvakohusta – ”Ihan sairasta touhua”

Joυlυ se tυlla jolkottaa myös Viitasaareп pitäjääп. Maassa oп seпtti lυпta, ja ex-poliitikko Teυvo Hakkaraiпeп, 65, arpoo, meпisikö kokeilemaaп järveп jäillä tarpomista vaiko ei. Siteп pääsisi пopeammiп kylille,…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelan Lauri Huttunen yllättää. Kohta miestä grillataan nimittäin ihan huolella. Mitä? Onko Lauri joutumassa roastauksen kohteeksi? Ei, vaan hänestä tehdään makkaraa. Lue myös: Latelan Lauri Huttunen on kultainen…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelaп Laυri Hυttυпeп yllättää. Kohta miestä grillataaп пimittäiп ihaп hυolella. Mitä? Oпko Laυri joυtυmassa roastaυkseп kohteeksi? Ei, vaaп häпestä tehdääп makkaraa. Lυe myös: Latelaп Laυri Hυttυпeп oп kυltaiпeп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *