Suomen kansalaisuuteen aletaan vaatia koetta – tällainen se on

Suomessa otetaan käyttöön kansalaisuuskoe vuoden 2027 alussa.

Sisäministeri Mari Rantasen mukaan koe vahvistaa vaatimusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Koe suoritetaan sähköisesti suomeksi tai ruotsiksi, ja se sisältää kysymyksiä muun muassa perus- ja ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, Suomen historiasta ja yhteiskunnan toiminnasta.

Koetta ei tarvitse suorittaa, jos hakija on suorittanut suomen- tai ruotsinkielisen ylioppilastutkinnon tai korkeakoulututkinnon.

Jos haluat Suomen kansalaiseksi, sinun on läpäistävä kansalaisuuskoe.

Sisäministeriö on saanut valmiiksi luonnoksen lakiesityksestään ja se on nyt lähtenyt lausuntokierrokselle.

– Kansalaisuuden saamisen ehtoja on jo kiristetty esimerkiksi maassaoloajan, toimeentulon ja nuhteettomuuden osalta. Ottamalla käyttöön kansalaisuuskokeen vahvistamme edelleen sitä lähtökohtaa, että kansalaisuuden saaminen edellyttää osoitusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvojen tuntemusta, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoi.

Kansalaisuuskoe perustuisi ennalta määriteltyyn oppimateriaaliin ja kysymykset koskisivat esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan arvoja ja keskeistä lainsäädäntöä, sukupuolten tasa-arvoa sekä Suomen historiaa ja kulttuuria.

Koe suoritettaisiin sähköisesti suomen tai ruotsin kielellä.

Kansalaisuuskoetta ei tarvita, jos kansalaisuuden hakija on suorittanut suomen- tai ruotsinkielisen ylioppilastutkinnon, tai suomen- tai ruotsinkielisen korkeakoulu­tutkinnon.

Lakiluonnoksessa ei ole tarkasti esimerkein määritelty sitä, mitä konkreettisia kysymyksiä Suomen kansalaisuutta hakevilta tulisi kokeessa kysyä.

Lakiluonnoksesta löytyy kansalaisuuskoetta pohtineen työryhmän kalibroimat seitsemän aihealuetta, joita kansalaisuuskokeen kysymykset koskisivat.

Perus- ja ihmisoikeudet

  • Kotoutuneen tulisi tietää, että kaikki ovat yhteiskunnassa yhdenvertaisia ja ketään ei saa syrjiä iän, sukupuolen, uskonnon tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
  • Kotoutuneen tulisi myös tietää suomalaisesta tasa-arvosta ja naisten oikeuksista perheessä, julkisella paikalla ja työelämässä. Yhteiskunta suojelee vähemmistöjä (mukaan lukien sukupuoli- ja seksuaali­vähemmistöt) ja heikossa asemassa olevia, muun muassa lapsia.

Yhteiskuntatietous

  • Kotoutuneen pitäisi tietää, miten yhteiskunta toimii.
  • Kokeen kysymykset voisivat koskea sellaisia asioita kuin demokratia, poliittinen järjestelmä, vaikutus­mahdollisuudet, kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet, oikeusvaltio, lainsäädäntö ja tärkeimpien viranomaisten roolit.

Historia ja maantiede

  • Kotoutuneen henkilön tulisi tietää yleisellä tasolla tärkeimpiä seikkoja Suomen historiasta ja maantieteestä.
  • Kysymykset voisivat liittyä yhteiskunnan kehittymiseen, itsenäistymiseen, sotiin, merkittäviin tapahtumiin ja henkilöihin.

Arkielämäntieto

  • Kansalaisuuden hakijalla olisi perustiedot asumisesta, terveydenhuollosta, työelämästä, verotuksesta, koulutuksesta ja opiskelu­mahdollisuuksista.
  • Arkielämäntietoihin kuuluisi se, miten toimia sairaustapauksessa sekä vaara- ja hätätilanteessa.
  • Arkielämäntietoihin voisi sisällyttää myös kysymyksiä esimerkiksi liikennekulttuurista.

Tavat ja arvot

  • Aiheeseen liittyvät kysymykset voisivat koskea tapakulttuuria, juhlapyhiä niihin liittyvine tapoineen ja sitä, miksi tiettyjä juhlia vietetään.

Turvallisuus

  • Aihealue nähtiin työryhmässä tärkeänä, mutta samalla sen todettiin olevan laaja, sillä termiä käytetään useissa asiayhteyksissä esimerkiksi viitattaessa sotilaalliseen turvallisuuteen, yhteiskunnan turvallisuuteen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäisemiseen, työturvallisuuteen, elintarvike­turvallisuuteen, liikenne­turvallisuuteen, kyber­turvallisuuteen ja kansalliseen turvallisuuteen.
  • Kysymykset voisivat tulla esille muissa työryhmän tunnistamien aihealueiden kysymyksissä, jotka liittyvät yksilön velvollisuuksiin (esimerkiksi maan­puolustus­velvollisuuteen), perus- ja ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen, yhteiskunnan ja oikeusjärjestelmän toimintaan Suomessa sekä tietoisuuteen poliisin toiminnasta.

Digitaidot

  • Tulisiko yhtenä kansalaisuuskokeen aiheena olla kyky toimia digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

Related Posts

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Danny paljastaa suosikkinsa joulupöydän antimista – Helmi ei siihen koske

Joulu on viihteen konkarille Dannylle, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäelle, 24, pysähtymisen aikaa. Joulun vietto alkaa, kun kaksikko palaa muutama päivä ennen aattoa Kanariansaarten lämmöstä nahkat ruskettuneina. – Haluamme…

Espoolaisnaisen järkyttävä ryöstö: “Olin niin sinisilmäinen, ettei käynyt mielessäkään”

Espoolaiпeп Tiia, 51, ei sυre lähes υυdeп matkapυhelimeпsa meпetystä. Paljoп eпemmäп häпtä järkyttää пυorteп ryöstäjieп kylmyys ja laskelmoivυυs. – Eп osaппυt epäillä mitääп. Kaikki vaikυtti tosi asialliselta keskυstelυissamme eппeп…

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkυlapsi sai sυrmaпsa traagisessa oппettomυυdessa päiväkodiп pihalla. Rikosпimike oп koveпtυпυt. Poliisitυtkiпta oп valmistυmassa tapaυksessa, jossa hυoltaja ajoi 3-vυotiaaп lapseп kυoliaaksi Espooп keskυksessa lokakυυssa. Poliisi odottaa vielä mυυtamia asiaпtυпtijalaυsυпtoja,…

Jarkko ja Sofia Ruudun käytös kummastutti Helsingissä – kuvat!

Eпtiпeп jääkiekkotähti Jarkko Rυυtυ, 50, herätti torstaiпa (18.12.) ohikυlkijoideп hυomioп Helsiпgiп Kaartiпkaυpυпgissa. Heппy Harjυsola ja Sofia Tυomola lähettävät joυlυterveiseпsä: Jarkko oli liikkeellä vaimoпsa Sofia Rυυdυп, 37, kaпssa, ja molemmat…

Matti ja Teppo tekivät odotetun paluun sairausvuosien jälkeen – uutuuskappaleen menestys yllättää

Matti ja Teppo Ruohonen yllättivät lokakuussa 2025, kun he tekivät odotetun ja kaivatun paluun musiikin pariin liki kahden vuoden täyden hiljaisuuden jälkeen. Tanssiin.fi uutisoi supersuositun veljesduon yllätyspaluusta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *