Tällainen oli Tuukka Temosen koskettava puhe siunaustilaisuudessa – Olgalla oli erityistoive

Näyttelijä Olga Temonen saateltiin lauantaina viimeiselle matkalleen Iitin kirkossa, samassa kirkossa, jossa Olga ja Tuukka Temonen vihittiin vuonna 2008.

Ilta-Sanomien mukaan siunaustilaisuus alkoi Tuukan koskettavalla ja tiiviillä puheella.

– Olga toivoikin, että viimeinen lähtö estradilta tapahtuu suurten bileiden saattelemana, hän aloitti.

Lue lisää

– Muistamme Olgaa ilolla ja lämmöllä – emme surulla ja synkkyydellä. Juhlimme tänään sitä, että olemme saaneet elää hänen kanssaan ja nauttia hänen upeasta persoonastaan.

– Tämän päivän jälkeen meille jää muistot ja kaipuu. Olgan elämä oli ihmeellinen, Tuukka sai sanottua ääni murtuen IS:n mukaan.

Olga Temonen kuoli marraskuussa aivosyöpään. Hän kertoi sairastumisestaan julkisesti joulukuussa 2023. Syöpähoidot vaikuttivat alkuvaiheessa tepsivän, mutta Temosen vointi alkoi heikentyä kuluvan vuoden keväällä. Kesällä hän kirjoitti kasvaimen uusiutuneen toukokuussa ja kertoi saavansa kokeellista lääkitystä Ranskassa toimivasta syöpäsairaalasta.

Temonen kuoli 17. marraskuuta kotonaan Iitissä.

– Olga nukkui pois perheensä ympäröimänä, levollisesti ja suuren rakkauden vallitessa, Olga Temosen Instagram-tilillä julkaistussa kirjoituksessa kerrottiin.

View this post on Instagram

A post shared by Olga Temonen (@olgatemonen)

Gekkonen julkaisi aiemmin kuvia julkkiksista, jotka olivat Iitissä Olgan siunauspäivänä häntä muistelemassa.

Related Posts

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkυlapsi sai sυrmaпsa traagisessa oппettomυυdessa päiväkodiп pihalla. Rikosпimike oп koveпtυпυt. Poliisitυtkiпta oп valmistυmassa tapaυksessa, jossa hυoltaja ajoi 3-vυotiaaп lapseп kυoliaaksi Espooп keskυksessa lokakυυssa. Poliisi odottaa vielä mυυtamia asiaпtυпtijalaυsυпtoja,…

Jarkko ja Sofia Ruudun käytös kummastutti Helsingissä – kuvat!

Eпtiпeп jääkiekkotähti Jarkko Rυυtυ, 50, herätti torstaiпa (18.12.) ohikυlkijoideп hυomioп Helsiпgiп Kaartiпkaυpυпgissa. Heппy Harjυsola ja Sofia Tυomola lähettävät joυlυterveiseпsä: Jarkko oli liikkeellä vaimoпsa Sofia Rυυdυп, 37, kaпssa, ja molemmat…

Matti ja Teppo tekivät odotetun paluun sairausvuosien jälkeen – uutuuskappaleen menestys yllättää

Matti ja Teppo Ruohonen yllättivät lokakuussa 2025, kun he tekivät odotetun ja kaivatun paluun musiikin pariin liki kahden vuoden täyden hiljaisuuden jälkeen. Tanssiin.fi uutisoi supersuositun veljesduon yllätyspaluusta…

Juha Miedolta suorat sanat rajusta joululahjarallista – tiukka viesti vanhemmille

Näiпä aikoiпa ympäri Sυomea kassajoпoissa kiemυrtelee kiireestä ja stressistä hikisiä kaпsalaisia. Joυlυlahjaralli oп kυυmimmillaaп. Videolla Jυha Mieto kertoo joυlυstaaп: Vaaп toista se oп Etelä-Pohjaпmaaп lakeυksilla, jossa sykkeet…

Me Naiset: Janne Katajalta rakkauspaljastus!

Näyttelijä-jυoпtaja Jaппe Kataja, 45, oп kolmeп lapseп isä. Katso video – Krisse Salmiпeп jakaa haυskaп tariпaп jυпamatkastaaп: Nallekarhυmaiпeп olemυs hυrmasi Jaппe erosi vυoппa 2018 kahdeп teiпi-ikäiseп tyttäreпsä äidistä….

Moderni perhe -sarjan tähti on kuollut

Näyttelijä Helen Siff on kuollut 88-vuotiaana.  Helen menehtyi torstaina 18. joulukuuta pitkän sairauden uuvuttamana. Suru-uutisen kertoi näyttelijättären perhe.  Helen teki pitkän uran television ja elokuvien parissa. Vuosikymmenien…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *