Tämä tiedetään Savonlinnan turmatalossa asuneesta kolmen lapsen äidistä

Itsenäisyyspäivää varjosti Savonlinnan Louhessa tapahtunut neljä kuolonuhria vaatinut tuhoisa tulipalo.

Palossa tuhoutuneessa talossa asui Ilta-Sanomien tietojen mukaan äiti ja kolme lasta. Asian vahvistaa IS:lle myös Savonlinnan seudun romaniyhdistys. Yhdistyksen mukaan lasten isä kuuluu romaniyhteisöön.

Yhdistyksen mukaan talossa ovat asuneet äidin lisäksi kolmivuotiaat kaksospojat ja heidän nuorempi sisaruksena.

Tulipalossa tuhoutuneessa talossa asuneella nuorella äidillä on sosiaalisen median tilillään useita hellyttäviä kuvia samanikäisiltä näyttävistä taaperoikäisistä lapsista.

Nainen kertoo tilillään olleensa parisuhteessa ikäisensä parikymppisen savonlinnalaismiehen kanssa useamman vuoden ajan. Kaksikosta on naisen sometilillä viime vuosilta useita parisuhdekuvia, joissa he halaavat toisiaan.

Tulipalotalossa asuneella nuorella äidillä on lisäksi useampia kuvia ratsuista.

Talo oli täyden palon vaiheessa palokunnan päästessä paikalle.

Talo oli täyden palon vaiheessa palokunnan päästessä paikalle. Kuva: Launo Päivätie

Poliisi ei ole toistaiseksi varmentanut, että talossa asunut perhe olisi löytynyt kuolleena palavasta talosta.

– Siihen emme ota kantaa, mutta se on paljon mahdollista, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Kärpänen sanoi IS:lle aiemmin itsenäisyyspäivänä painottaen, ettei kuolleiden henkilöllisyyttä ole vielä varmistettu.

Kärpänen ei kommentoi IS:lle tarkemmin uhrien ikää tai sukupuolta Hän totesi ruumiiden löytyneen talon sisältä, läheltä toisiaan.

Poliisi kertoi myöhään lauantai-iltana, ettei ketään ole otettu kiinni tulipaloon liittyen.

Poliisi ei kommentoinut myöskään palon syttymissyytä. Mahdolliset rikosnimikkeet selviävät poliisitutkinnan edetessä.

– Kliseehän se on sanoa, mutta esitutkinta todella on alkuvaiheessa. Paikkatutkinta on kesken ja sitä jatketaan viikonlopun ylitse, tutkinnanjohtaja perusteli.

Naapurissa asunut mies kertoi lauantaiaamuna kahdeksan jälkeen roihahtaneen palon syttyneen ja levinneen räjähdysmäisesti.

Related Posts

Jorma Uotinen: Erikoinen paljastus joulusta

Taпssitaiteilija ja laυlaja Jorma Uotisessa oп vähiпtääп ripaυs joυlυihmistä. Kυп υra vei miestä maailmalla, palasi häп aiпa joυlυksi koti-Sυomeeп. Videolla Mυпkkivυori- ja Pasilaп Myrkky -tekijät mυistelevat lapsυυttaaп.  Myös Jormaп…

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tutkii murtoa ja murron yritystä Espoon arvoalueella Westendissä. Teot kohdistuivat kahteen asuntoon. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen tehtävän Westendiin tarkastamaan asuntoa. Poliisi tutkii tekoja törkeänä varkautena ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtonen juonsi viimeksi suorassa lähetyksessä toukokuussa. Kuva: Tuomas Kolehmainen / Sanoma Meteorologi Anniina Valtonen juontaa Ylen Kauneimmat joululaulut 2025 -lähetyksen yhdessä Totti Toivosen kanssa, kertoo Yle. Valtonen siirtyi viime keväänä pois juontajahommista. Aikaisemmin hän juonsi Puoli seitsemän -ohjelman…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *