Tanssii tähtien kanssa -finaalissa selvä muutos aiempaan: ”Ei ole väliä”

Aiempina vuosina katsojien tunteet ovat käyneet kuumina, jopa ylikierroksilla, TTK:n finaalin alla. Niin kävi myös viime vuonna ja sitä edellisenä. Nyt on jostain syystä toisin.

Muutoksen huomaa ohjelman Facebook-sivulla. Siellä kannustetaan asiallisesti omaa suosikkia, mutta ei lytätä eikä haukuta muita kilpailijoita. Omat kannattajansa löytyvät Johannes Holopaiselta ja Katri Riihilahdelta, Paulus Arajuurelta ja Liisa Setälältä sekä Eric “Lakko” Savolaiselta ja Kastanja Rauhalalta.

Monella on vaikeuksia nimetä lempitanssijoitaan, eikä koko asialla edes ole tänä vuonna merkitystä läheskään kaikille.

– Näin tasaväkistä finaalia en muista olleen. Jokainen voi voittaa, voi olla niin pienestä kiinni, Sinikka perustelee somen seesteisyyttä.

– Tänä vuonna ei kyllä ole väliä kuka voittaa. Kaikki ovat upeita, Maarit lisää.

– Aika tasaväkisiä ovat parit, kuka vaan voi onnistuessaan voittaa, Ritvakin kommentoi.

Tiinan, Marja-Tertun, Paulan, Raijan, Annelin, Arja-Leenan, Marjutin, Eevan ja Annikankin mielestä kuka tahansa finalistikolmikosta myös ansaitsee voiton.

– Nyt saapi voittaa mikä pari vain. On niin ihanat parit finaalissa, Merja on samaa mieltä.

– Kaikki ovat hyviä tanssijoita, Ritva lisää.

– Ovat niin sympaattisia tyyppejä kaikki, että ei ole väliä, kuka voittaa, Minnakin kirjoittaa.

– Kovin ovat tasaväkisiä tämän vuoden parit. Oli se heistä kuka tahansa, niin oikein menee. Onnea finaaliin heille kaikille! Leena lähettää vielä terveisensä.

Illan suorassa lähetyksessä parit esittävät kolme tanssia. Yksi on katsojien valitsema, toinen uusi tulokas dance fusion ja kolmas freestyle. Dance fusionissa yhdistetään kahta eri tanssilajia. Freestyle voi puolestaan olla melkein mitä tahansa.

Tanssii tähtien kanssa tänään MTV3:lla kello 19.30 & Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Related Posts

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *