Tapio Tolppanen, 70, on käynyt kymmenen vuotta itselleen tuntemattomien ihmisten hautajaisissa. Tuntemattomiksi he ovat jääneet monelle muullekin, sillä näissä hautajaisissa ei usein nähdä muuta saattoväkeä.

Se tapahtuu nykyään lähes joka torstai.

Helsinkiläinen Tapio Tolppanen, 70, tekee aamutoimet ja sonnustautuu valkoiseen paitaan, mustaan pukuun ja mustaan solmioon. Jalkaan hän laittaa mustat sukat ja kengät.

Auton nokka suuntaa kohti Vantaata, Honkanummen hautausmaata.

Toisinaan kyydissä on myös vaimo Riitta Tolppanen. Hänkin pukeutuneena mustiin. Tolppaset ovat matkalla itselleen tuntemattoman henkilön hautajaisiin.

Honkanummen hautausmaan kappeli on paikka, jossa siunataan muiden ohessa myös niitä ihmisiä, joilla ei ole omaisia. Niitä, joiden hautajaisissa läsnä olisivat muuten vain pappi ja kanttori.

Arkkuja saatetaan siunata kerralla useampi. Ja jos yksinäisiä lähtijöitä on useampi, toinen siunaus suoritetaan kello kymmenen lisäksi kello yksitoista.

Tällä kertaa, kun Iltalehti ottaa osaa siunaustilaisuuteen, lokakuisena torstaina kello aamukymmeneltä siunataan samaan aikaan kolme vainajaa. Kaksi naista ja yksi mies.

Kappelin penkissä Tolppasta vaivaa aina sama kysymys: mitä on tapahtunut? Miksi ketään läheistä ei ole paikalla?

Syntymäaikoja emme saa tietää, mutta nimet antavat olettaa heidän olevan eläkeikäisiä.

Samaan aikaan siunattavat vainajat saattavat olla täysin eri elämäntilanteessa. Tolppanen muistaa tilaisuuden, jossa siunattiin samaan aikaan alle kolmekymppinen mies ja satavuotias nainen.

Kappelin penkissä Tolppasta vaivaa aina sama kysymys: mitä on tapahtunut? Miksi ketään läheistä ei ole paikalla? Miksi nuorta vainajaa ei saata matkaan sisarus tai vanhempi?

– Kun haudataan henkilöä, joka on 50- tai 60-vuotias, hänen pitäisi olla ihminen parhaassa iässään. Miten voi olla, ettei yhtään ystävää ole tullut häntä saattamaan? Tai jos kyseessä on nuori vainaja, miksi hänen vanhempansa, sisaruksensa ja ystävänsä eivät ole paikalla.

– Se on julma kysymys.

Artikkeli työpöydällä

Tolppanen teki työuransa vuosikymmenet yrittäjänä ja urheiluvälinekauppiaana. Vielä työelämässä ollessaan, kymmenen vuotta sitten, hän näki lehtiartikkelin, joka teki häneen syvän vaikutuksen.

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin yksinäisten vainajien hautajaisista.

Tolppanen muistaa otsikonkin: ”Yksin viimeiselle matkalle”.

Hän otti artikkelin talteen ja se jäi pitkäksi aikaa työpöydälle. Ajatus yksinäisten hautajaisista ei jättänyt rauhaan.

– Mieli palasi siihen vähän väliä. Yksin viimeiselle matkalle lähteminen tuntui minusta julmalta.

Tolppanen puhui kouralliselle Odd Fellows -veljilleen, voisiko asialle tehdä jotain.

– Meillä on käsky ”haudatkaa kuolleet”. Se ei tarkoittanut alunperin sitä, mitä me nyt teemme, vaan liittyi järjestön alkuperäiseen ajatukseen siitä, että veljeskunnan jäsenet hautaavat toisensa ja pitävät huolta näiden jäljelle jääneistä perheenjäsenistä.

Kirkon kanssa palaveerattua kävi ilmi, että vapaaehtoisille hautajaisvieraille olisi tarve vaikka heti. Siitä alkoivat Odd Fellows -veljeskunnan vierailut tuntemattomien siunaustilaisuuksissa. Heitä on parhaimmillaan kymmenen henkeä paikalla.

Viesti viestiryhmässä

Nykyään tieto siunaustilaisuuksista saapuu Odd Fellowsin vapaaehtoisille Whatsapp-viestillä. Siinä kerrotaan, onko tulevana torstaina siunauksia. Ryhmästä näkee samalla, ketkä ovat tulossa mukaan tällä kertaa.

Siunaukset suoritetaan Honkanummen hautausmaan suurimmassa kappelissa, jossa on kaikkiaan 120 istumapaikkaa ja kolmionmuotoisen rakennuksen katto korkealla.

Arkkitehtuuri vahvistaa yksinäistä hautajaistunnelmaa. Hautajaisten jälkeen vainaja arkkuineen matkaa hautausmaan krematorioon.

Mikäli paikalla on muutakin saattoväkeä, kuten tänä torstaina sattui olemaan, Tapion seurue käy lyhyesti kertomassa, keitä he ovat.

Sitten he istuvat syrjäisemmille penkeille, kun arkkua lähemmät on varattu omaisille. Kun virsien laulamisen ja papin sanojen jälkeen tulee aika, jolloin vainajan arkulla käydään tervehtimässä, ryhmä käy kumartamassa vainajalle ja poistuu hienotunteisesti paikalta.

Tapio Tolppanen sanoo, että hautajaisvieraana aloittaessa hän kävi kappelin penkissä läpi vaikeita tunteita ja suri vainajien yksinäisyyttä. Asia oli hänelle ”suuri ihmetys” ja itku saattoi tulla herkästi. Ja saattaa tulla vieläkin.

Mutta hautajaisvieraan perusvire on muuttunut.

– Nykyään tunnen onnea ja iloa siitä, että voimme olla mukana saattamassa jota kuta hänen viimeiselle matkalleen.

Yksinäisyys kasvanut

Kerran muuan vieras mies otti Tolppaseen yhteyttä. Hän kertoi, että pelkää yksinäistä kuolemaa ja yksinäisiä hautajaisia. Tolppanen lupasi, että kuoleman sattuessa asia järjestettäisiin niin, että miehelle saapuisi varmasti saattojoukkoa.

Tolppanen on pannut merkille, että niin sanottujen yksinäisten vainajien siunaukset ovat olleet kasvussa Pääkaupunkiseudulla kuluneen kymmenen vuoden aikana.

Nykyään lähes joka torstaina toimitetaan yksinäisen siunaus. Yhteen siunaukseen mahtuu yhdestä kolmeen vainajaa. Ja jos heitä on enemmän, toimitetaan kaksi ”lähtövuoroa”, kello 10 ja kello 11.

Yksinäisyys on suomalaisessa yhteiskunnassa ollut muutenkin kasvussa. Tilastojen mukaan maassa elää yksi miljoona yhden hengen taloutta. Esimerkiksi yksinäisyyden vähentämisen hyväksi työtä tekevä Helsinkimissio kertoi 2024, että yksinäisyys on kasvanut nuorten ja vanhusten keskuudessa. Myös työyhteisöissä ja oppilaitoksissa podetaan yksinäisyyttä.

– Olen koko elämäni toiminut yhteisöissä ja saanut siitä itselleni iloa. Minun on todella vaikeaa ymmärtää, miten joku päätyy täysin ulkopuolelle muiden ihmisten piiristä.

– Onko elämämme liian kiireistä? Onko elämän rytmi liian vaikea? hän pohtii, mutta sanoo, ettei hänellä ole suurempaa tietoa yksinäisyyden kasvuun.

Onko elämämme liian kiireistä? Onko elämän rytmi liian vaikea?

Tolppanen täytti tänä vuonna 70 vuotta. Tilastoja katsoessaan hän tiedostaa itsekin olevansa entistä lähempänä omaa lähtöään. Hautajaisissa käyminen auttaa tietyllä tavalla hahmottamaan asiaa.

– Oma ikä on tässä varmasti mielessä. Mutta samalla haluaa olla valmis, sitten kun oma lähtö tulee.

Mutta perimmäisin syy käydä tuntemattomien hautajaisissa on yleisinhimillinen: kunnioitus elettyä elämää kohtaan.

Älä jää yksin – yksinäisyyteen, mielenterveysongelmiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavilla kattavasti tukea. Lue enemmän täältä.

Useat järjestöt tarjoavat apua yksinäisyyteen. Suomen punainen risti tarjoaa ystävävälitystä, Helsinkimissio tarjoaa keskusteluapua yksinäisyyteen aikuisille kasvokkain ja verkossa.