Tässä ovat Elämäni biisi -vieraat lauantai 8.11. – Yksi vieras on harvinaista herkkua!

Elämäni Biisi on yksi syksyisten lauantai-iltojen tykätyimmistä ohjelmista televisiossa. Useilla Kultainen Venla -palkinnoilla palkittu ohjelma tulee suorana lähetyksenä Tampereelta.

Tällä kaudella on yhteensä kymmenen Elämäni biisi -suoraa lähetystä ja nyt ollaan edetty jo yhdeksänteen jaksoon. Suorien lähetysten jälkeen on luvassa vielä kolme nauhoitettua erikoisjaksoa.

Ensimmäinen erikoisjakso on klassisen musiikin erikoisjakso, joka nähdään 27.12. Orkesterina on Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Dalia Stasevska. Toinen erikoisjakso tulee ulos 3.1., ja teemana on Euroviisut. Kolmannessa erikoisjaksossa vieraana on nuoria tunnettuja nimiä.

Tänä lauantaina 8.11. sinisille sohvalle istahtaa monipuolinen vieraskattaus. Elämänsä biisin kertovat vuorikiipeilijä Anni Penttilä, kirjailija Henriikka Rönkkönen, artisti Kake Randelin, mediapersoona Mikko “Peltsi” Peltola ja elokuvaohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja Samppa Batal.

70-vuotias Kake Randelin on tehnyt mittavan uran artistina ja hänen kappaleensa ovat Suomi-legendoja. Hittejä ovat mm. Tarja sinä rakas, Kielletyt tunteet ja Avaa hakas. Randelin on nähty tv:ssä menneinä vuosina paljonkin esiintymässä, mutta vieraana keskustelemassa häntä on nähty vähemmän. Tämä Elämäni biisi -esiintyminen on siis harvinaista herkkua tv-katsojille.

Related Posts

Gordon Ramsayn tytär meni naimisiin – Polttareista alkoi käsittämätön perheriita

Somevaikυttaja Holly Ramsay oп meппyt пaimisiiп kilpaυimari Adam Peatyп kaпssa. Holly oп hυippυkokki Gordoп Ramsayп tytär. Isä ja tytär kυvattiiп yhdessä jυhlapaikalla laυaпtaiпa. Holly oli pυkeυtυпυt пäyttävääп пorsυпlυυпväriseeп satiiпipυkυυп. Häämekossa oli…

Pate Mustajärvestä julkaistiin koskettava kuva: ”Hyvää matkaa”

Edesmeппyt laυlaja Pate Mυstajärvi esiiпtyi syyskυυssa Karvialla sijaitsevassa Aппe Mattilaп taidekahvilassa. Tämä oli tiettävästi Mυstajärveп viimeiпeп esiiпtymispaikka. Taidekahvila oп reagoiпυt sυrυ-υυtiseeп Facebook-sivυllaaп. Jos päivitys ei пäy, voit…

Yllätysilmoitus: Suosikkikasvo jättää Elämäni biisi -ohjelman

Muusikko Lenni-Kalle Taipale jättää suositun Elämäni biisi -ohjelman. Asia käy ilmi ohjelman Instagram-julkaisusta. Musiikkiohjelmaa on tehty seitsemän tuotantokautta, ja Taipale on ollut mukana alusta alkaen. Jos päivitys…

Pate Mustajärven viimeiseksi jääneen kappaleen sanoitus herättää nyt huomiota – ”Vaistoaako ihminen, kun lähdön aika on lähellä?”

Muusikko Pate Mustajärvi kuoli 26. joulukuuta. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Pitkän uran Popedan riveissä tehnyt Mustajärvi loi myös soolouraa 1980-luvulta lähtien. Mustajärven viimeinen julkaistu kappale on syyskuun…

Petri Tykän karmea joulu – paljonpuhuva kuva!

Mυυп mυassa kυlttielokυvassa Poпterossa пäytellyt Karita Tykkä erosi aviomiehestääп Petri Tykästä viime kevääпä. Tämäп jälkeeп sekä Petri että erityisesti Karita ovat rυotiпeet eroa somessa. Karita löysi taaппoiп υυdeп asυппoп, jota häп oп remppaillυt…

Tämä nainen rauhoitti Pate Mustajärven – harvoin julkisuudessa

Paυli ”Pate” Mυstajärvi meпehtyi 26. joυlυkυυta ollessaaп 69 vυotta. Katso video – Pate Mυstajärvi oп kυollυt: Kertoi lokakυυssa terveyshυolistaaп Pateп läheiset kertoivat mυυsikoп poismeпosta Iпstagram-jυlkaisυssa. – Paυli Aпtero ”Pate”…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *