Tiesitkö? Mikko Kuustonen on Johannes Brotheruksen ex-isäpuoli – Tästä on kyse!

Johannes Brotherus ja Mikko Kuustonen ovat “samaa perhettä”.5.12.2025 klo 7:30

Johannes Brotherus on KUUMAA-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hän on kertonut kasvaneensa musiikin ympäröimänä ja aloittaneensa viulunsoiton jo kolmevuotiaana.

Johannes Brotherus on ns. taiteilijaperheestä. Hänen äitinsä on tanssija-koreografi Hanna Brotherus. Brotheruksen sisarukset Elsa, Robert ja Amos ovat kaikki taiteilijoita.

Vuonna 1997 syntynyt Johannes Brotherus ja muusikko, laulaja, tv-kasvo Mikko Kuustonen liittyvät toisiinsa sen kautta, että Johanneksen äiti, Hanna Brotherus, oli aiemmin naimisissa Kuustosen kanssa. Pariskunta meni naimisiin v. 2018. Kuustonen ja Hanna Brotherus erosivat joulukuussa 2023 kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.

Mikko Kuustosella on itsellään kaksi tytärtä, näyttelijät Iina ja Minka Kuustonen.

Vain elämää pe klo 20.00 Nelonen

Related Posts

Että mitä? Jethro Rostedt pönöttää huumepomon haudalla

Jethro Rostedt jos kuka on moneksi taipuva mies. Itsekin leivättömän pöydän ääressä rötöksistä käväissyt Jeti julkaisi tänään omakuvan suuren luokan rikollisen haudalta. Arkistovideo: saatuaan syyskuussa ehdollisen tuomion…

Juuri synnyttänyt Eveliina Uosukainen: Paljastus erosta

Vυodeпvaihde oп aikaa, jolloiп moпet lυpailevat tekeväпsä mυυtoksia elämääпsä. Useiп пe jäävät sυυrista haaveista hυolimatta lyhytikäisiksi.  Video: Näiп Eveliiпa Uosυkaiпeп ja Joпi-rakas tapasivat: Hyviпvoiпtivalmeпtaja Eveliiпa Uosυkaiselle υυsi vυosi oп…

Näyttelijän seksikäs nakumekko aiheutti närää somessa

Goldeп Globe -palkiпtogaalassa jaettiiп palkiппot elokυva- ja televisioalaп parhaille tekijöille maaпaпtaiпa yöllä Sυomeп aikaaп. Näyttelijä Jeппifer Lawreпce, 35, saapυi pυпaiselle matolle υpeassa läpikυυltavassa ihoпvärisessä lυomυksessa, jota koristi…

Jennifer Lopez pukeutui nakumekkoon – Katso kuvat

Viihdeυυtiset Goldeп Globe -gaalassa пähdääп jälleeп υpeaa pυkυloistoa. Säkeпöivä pυkυloisto kääпtää jälleeп katseita Goldeп Globe -gaalassa Yhdysvalloissa. Yksi pυhυtυimmista asυista oп laυlaja Jeппifer Lopeziп yllä. Yhdysvaltalaiпeп Lopez…

Arja Havakka, 81, yllätti ja levytti sielukkaan klassikon – paljastaa gospeltaustansa

Arja Havakka on yksi Suomen rakastetuimmista iskelmälaulajista. Tummaääninen 81-vuotias Iskelmän Grand Old Lady tunnetaan parhaiten herkistä melankolisista tulkinnoistaan ja ja ennen kaikkea laulustaan Lokki, joka nosti hänet…

Sanna Marin julkkisbileissä: “Ihanaa, kun tulee vauvoja”

Sanna Marin oli poikkeuksellinen pääministeri – siitä kertoo myös Helsingin Sanomien Salla Vuorikosken kirjan nimikin: Sanna Marin. Poikkeuksellinen pääministeri. Sanna on nykyisin Suomen mittapuulla superjulkkis, jonka käänteet kiinnostavat, mitä ikinä hän keksii…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *