Tomi Alatalon kuolin­ilmoitus julki – koskettava viittaus

Tomi Alatalo kuoli 44-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen.

Tomi Alatalon kuolinilmoitus julkaistiin Lapin Kansassa perjantaina. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Syyskuun lopussa kuolleen näyttelijän Tomi Alatalon (1981–2025) kuolinilmoitus on julkaistu Lapin Kansassa.

Alatalo kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen 21. syyskuuta 44 vuoden iässä.

Muun muassa Alatalon vanhemmat ja Aino jäävät muistamaan häntä rakkaudella ja kaivaten, kirjoituksessa kerrotaan.

Kirjoituksessa lainataan Aleksis Kiven runoa Sydämeni laulu.

Tuonen lehto, öinen lehto,

siell’ on hieno hietakehto,

sinnepä lapseni saatan.

Surumieliset säkeet ovat Seitsemästä veljeksestä, Eeron vaimon Annan pienelle lapselleen laulamasta laulusta.

Alatalo siunataan Keminmaan kirkossa 22. marraskuuta. Muistotilaisuus pidetään lähimpien kesken. Alatalo on syntynyt Torniossa ja asunut lapsuutensa Keminmaalla.

Ilmoitus on julkaistu perjantain lehdessä.

Alatalo oli monipuolinen näyttelijä, joka nähtiin pitkällä urallaan niin elokuvissa, tv:ssä kuin teatterissakin. Hänet näytteli muun muassa elokuvissa Love Records – Anna mulle lovee, Metsäjätti ja Hytti nro 6, josta hän sai parhaan miessivuosan Jussi-ehdokkuuden.

Alatalo näyttelee elokuvateattereissa pyörivässä Juha Itkosen menestysromaaniin perustuvassa draamaelokuvassa Anna minun rakastaa enemmän.

Alatalo harjoitteli syyskuussa Hämeenlinnan teatterissa näytelmää Irwin – mies, joka valitsi väärin. Alatalo on näytellyt myös Kiven Nummisuutareissa.

Related Posts

Anneli Auerin ex-mies sai tuomion poikansa pahoinpitelystä – tästä on kyse

Jeпs Ihle tυomittiiп vυoппa 2013 Aппeli Aυeriп lapsiiп kohdistυпeista seksυaalirikoksista kymmeпeksi vυodeksi vaпkeυteeп. Videolla Jeпs Ihle kertoo vaпkila-ajoistaaп. Mies oп alυsta asti kiistäпyt syyllisyyteпsä, ja пyt oikeυtta käydääп υυdestaaп, kυп…

Podcast: Renny Harlin joutui auto-onnettomuuteen – erikoinen tapahtumaketju

Elokuvaohjaaja Renny Harlin kertoo The Harlin Show -podcastissa pysäyttävästä tapahtumaketjusta. Video: Bisneshaukka Katri Helena. Renny muistelee vuosien takaista onnettomuutta, jonka vuoksi hän joului joulunpyhiksi sairaalaan. – Epätavallisin…

Osmo Peltola yllätti – katsojat ihastuivat

Osmo Peltola on jälleen saanut katsojat ihastumaan. Tällä kertaa Osmo on tarjoillut jouluisen yllätyksen. Video: Osmo ja Peltsi vastaavat nopeisiin kysymyksiin. Yle on julkaissut Facebookissa hellyttävän videon…

Mika Salo: Avioero peruttu

Mika Salo ja Aппica Salo ovat perυпeet avioeroпsa. Mika Salo vahvisti asiaп Iltalehdelle pυhelimitse. Asiasta υυtisoi eпsimmäiseпä Me Naiset. Mika kertoi lehdelle, että häп ottaa vastυυп vυodeп tapahtυmista ja…

Muistatko missi Seija Paakkola-Kuusisen? Näin hän elää nyt

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola-Kuusinen, 66, nauttii Eemelin, 4, mummona olemisesta ja puuhastelusta perustamassaan Wanha Pehtoori -ravintola-leipomossa. Yritys siirtyi tyttären pyöritettäväksi vuonna 2004, mutta Seija auttaa esimerkiksi monelle…

Sini Hursti ei ehdi enää viettää joulua jouluaattona – ”On pelottavaa nähdä, miten ihmisten tilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi”

Joυlυaattoпa Siпi Hυrsti пoυsee viideltä. Oп пoυstava aikaisiп, sillä Messυkeskυkseeп oп ehdittävä seitsemäksi. Silloiп alkavat joυlυaatoп valmistelυt Hυrstiпavυп eli Veikko ja Lahja Hυrstiп laυpeυdeпtyö ry:п periпteistä joυlυjυhlaa varteп. Rυokakυormat tυodaaп paikalle…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *