Tommi Liimatainen paljastaa Me Naisissa: Välit poikki

Katri Helenan managerimies Tommi Liimatainen avautui Me Naisille varsin herkässä haastattelussa muutamia päiviä sitten.

Katrin ja Tommin rakkaustarinan alku, muiden suhtautuminen suhteeseen ja Tommin isyyshaaveet nousivat julkisuuteen, mutta rivien välissä Tommi kertoi myös suhteestaan pikkuveljiinsä, niin ikään musiikin parissa askaroiviin Villeen ja Jonneen. Jonne on tuttu Negative-yhtyeen riveistä.

Tommi kertoi, että välit ovat olleet poikki molempiin pikkuveljiin.

Itse asiassa toisen kanssa, Jonnen, ne ovat edelleen kipupisteessä.

Tarkalleen ottaen Tommi avautui Me Naisissa näillä sanoilla:

-Jokin aika sitten korjasimme välimme Villen kanssa. Kävimme yhdessä laittamassa mökin talviteloille ja tervehtimässä äitiä.

-Olen sinut sen kanssa, että välini Jonneen ovat poikki. Koskaan ei silti parane sanoa, etteikö tilanne voisi joskus muuttua.

Ehkä aika voisi olla nyt, sillä Jonne on saanut esikoisensa, joten sedälle olisi käyttöä.

Tommi on manageroinut yhtyeitä, joissa pikkuveljet ovat soittaneet. Tommi kertoo olleensa todella suorapuheinen manageri.

Tommi kertoo Me Naisten jutussa myös terveyshaasteistaan.

-Ajoittain olen ollut masentunut. Keväällä puoli vuotta ennen Katrin konserttia minulle tuli terveysongelmia. Oli pakko levätä, hän sanoo.

Myös olympiastadion-repäisyn jälkeen tuli eräänlainen tyhjyyden tunne.

-Terveyttä ei osaa arvostaa, ennen kuin se heiluu. Ja loppujen lopuksi ihminen on silloin aika yksin. Sain totta kai tukea Katrilta, mutta silti mietin, mitä oikein teen. Terveyden romahtaminen pysäytti, ja koin paniikinomaisia hetkiä, mies sanoo nyt – ja haaveilee Me Naisten jutussa vielä toteuttavansa eräänlaisen kuntoiluretriitin.

Related Posts

Suru laskeutui Pate Mustajärven kotikadulle – Naapuri huomasi legendassa muutoksen tapaturman jälkeen

Hyvä ihmiпeп, reilυ ja rehti kaveri. Aiпa hyväпtυυliпeп. Sellaiseпa пaapυrit mυistavat Pate Mυstajärveп. Tapaпiпpäiväп iltaпa Mυstajärveп kotitaloп edessä Ikυriп Kyпtäjäпtiellä loistaa kasvava kyпttiläjoυkko. Koko areeпa hiljeпi Pate…

Costello Hautamäki julkaisi koskettavan kuvan

Popeda-legeпda Pate Mυstajärvi kυoli täпääп tapaпiпpäiväпä 69-vυotiaaпa. Popedaaп viisi vυotta seп perυstamiseп jälkeeп, vυoппa 1982 liittyпyt kitaristi Costello Haυtamäki kirjoittaa Iпstagramissa Mυstajärveп poismeпosta. – Pari miljooпaa kilometriä…

Näin Popeda kunnioittaa Pate Mustajärven muistoa – ”Suuri ääni on vaiennut”

Rockyhtye Popeda muistelee yhtyeen entistä keulahahmoa Pate Mustajärveä. Yhtye on julkaissut kuvia tapaninpäivänä kuolleesta laulajasta. Mustavalkoisissa kuvissa esiintyy energinen laulaja. – Suomirockin suuri ääni on vaiennut. Laulut…

Suru laskeutui Pate Mustajärven kotikadulle – Naapuri huomasi legendassa muutoksen tapaturman jälkeen

Hyvä ihmiпeп, reilυ ja rehti kaveri. Aiпa hyväпtυυliпeп. Sellaiseпa пaapυrit mυistavat Pate Mυstajärveп. Tapaпiпpäiväп iltaпa Mυstajärveп kotitaloп edessä Ikυriп Kyпtäjäпtiellä loistaa kasvava kyпttiläjoυkko. Koko areeпa hiljeпi Pate…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *