
Lakko, eli Eric Savolainen, tanssi yhdessä opettajansa Kastanja Rauhalan kanssa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman finaaliin.
Tarkkaavaisimmat saattoivat huomata sunnuntain lähetyksessä, että Lakolla oli teippauksia vasemmassa olkapäässään.
– Vähän jännitettiin meidän rumbaa, kun siinä on yksi nosto ja olkapäässäni on vähän juttuja. Mutta kaikki sujui hyvin ja turvallisesti, Lakko kertoi Iltalehdelle lähetyksen jälkeen.
Lakon mukaan olkapäässä on ollut jonkinlainen venähdys.
– Venähdys on vetänyt lihakset nippuun, ja olkapää on ollut vähän arka. Jotain pientä on käynyt, mutta ei mitään vakavaa. Terveys edellä mennään, paikkoja ei lähdetä rikkomaan.
Rumba ja wieninvalssi sujuivat parilta olkapäästä huolimatta mainiosti, sillä Lakko ja Kastanja olivat illan paras pari ja pääsivät näin ollen sunnuntain finaaliin.
TTK:ta varten on harjoiteltu elokuusta lähtien, ja Lakon mukaan tämä näkyy kropassa.
– Kolme kuukautta tanssia neljä tuntia päivässä viidesti viikossa, on se aikamoista tykitystä! Fyysisesti tuntuu, että olen elämäni kunnossa.
Lakko on kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota syömisiinsä, jotta saa tarpeeksi energiaa.
Lakon ja Kastanjan lisäksi TTK:n voitosta kisaavat Paulus Arajuuri ja Liisa Setälä, Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti.