Tuukka Temonen avaa Olga Temosen tulevaisuudenhaavetta – näin käy ravintolan

Syöpää sairastanut näyttelijä Olga Temonen kuoli maanantaina 17. marraskuuta.

Olga Temosen leski Tuukka Temonen kertoo nyt Iltalehdelle Olgan suunnitelmasta. Pizzeria Rehtorin perustanut Olga haaveili myös uusista ravintoloista. Haaveissa siinsi jopa kaksi tai neljä ravintolaa, Iltalehti kirjoittaa.

Tuukka Temosen mukaan Rehtoriin voi tehdä vain päiväretken ja sijainti on yksi syy, miksi ravintola haluttaisiin avata myös muualla.

– Olga asetti sellaisen viiden vuoden aikataulun. Eli pyörittäisi tätä ja nauttisi niin pitkään kuin pystyy ja kun haluaisi uusia haasteita, avaisi toisen ravintolan.

– Tätä pyrimme perheenä toteuttamaan. Kyllä ajattelemme, että vuoden päästä olisi jossain toinen ravintola, Tuukka Temonen kertoo lehdelle.

Temosen mukaan perhe haluaa tekemistä, eikä jäädä paikalleen suremaan.

IS vieraili aiemmin tällä viikolla Rehtorissa. Ravintolan työntekijät puhuivat kauniisti Olga Temosesta.

– Olga oli uskomaton ihminen, kesätyöntekijä Tuuli Rantala sanoi.

– Heti ensi tapaamisella hänestä huokui lämpö. Kaikki olivat aina tännekin tervetulleita. Olga otti ihmiset avosylin vastaan ja kuunteli myös muiden murheita. Se oli meille työntekijöille tärkeää, hän jatkoi.

Rantala ja toinen työntekijä Toivo Hynynen kertoivat, että Temoset olivat heille kuin toinen perhe.

– Olga halusi osallistua ravintolan toimintaan, vaikka toinen käsi ja jalka eivät enää toimineet kunnolla, Hynynen kertoi.

Pizzeria Rehtorin hyllylle on aseteltu Olga Temosen keittokirja. Kuva: Janne Aaltonen

Työntekijät kertoivat, kuinka Olga Temonen istui sairaudestaan huolimatta ravintolassa perheen ja ystävien kanssa vielä silloinkin, kun ei enää jaksanut tehdä töitä.

Tuukka Temonen totesi aiemmin IS:lle, että toivoo pizzeria Rehtorin pysyvän auki vielä vuosikymmeniä.

Olgan siunaustilaisuus järjestetään Iitissä 29. marraskuuta. Tilaisuuden jälkeen perhe järjestää muistotilaisuuden Rehtorissa. Sinne on kutsuttu sukulaiset sekä lähipiiri.

Related Posts

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *