Vogue: Pamela Anderson haluaa muuttaa nimensä suomalaiseksi – ”He eivät anna”

Näyttelijä Pamela Anderson puhuu Vogue Scandinavia -lehden haastattelussa suomalaisista juuristaan.

Andersonin isoisä Herman Hyytiäinen oli suomalainen. Isoisän sukunimi muuttui Andersoniksi, kun hän muutti perheensä kanssa Kanadaan.

Isoisä opetti Pamelalle suomea. Pamela kantoi lapsena mukanaan pientä suomen kielen sanakirjaa, jonka avulla hän opetteli uusia sanoja. Haastattelussa Pamela kertoo, että kielitaito lähti, kun hänen isoisänsä kuoli Pamelan ollessa 11-vuotias.

– Joskus en halua olla Pamela Anderson. Tahdon olla Pamela Hyytiäinen, Pamela kertoo haastattelussa.

– Tahtoisin muuttaa nimeni, mutta he eivät anna, hän jatkaa.

Pamela vieraili Suomessa vuonna 2007, kun hän lähti isänsä kanssa tapaamaan sukulaisia.

– Haluaisin palata Suomeen, ehkä poikieni kanssa. Selvittääkseni enemmän itsestäni, tutkiakseni sitä puolta minussa. Ehkä muutamme nimeni ja palaamme, vastataksemme juuriini. Se tuntuu kaukaiselta, mutta se on osa minua, Pamela sanoo.

– Olen aina ollut ylpeä kertoessani ihmisille olevani suomalainen, jo ennen kuin tiesin, mitä se todella tarkoittaa, hän päättää.

Pamelan vierailu Suomessa vuonna 2007 nousi laajasti otsikoihin. Näyttelijätähti vieraili tuolloin Raumanmeren juhannus -festivaaleilla.

– Tapasin sukulaisiani, joita en koskaan uskonut tapaavani. Se oli ihana yllätys. Aamulla kävin elämäni ensimmäistä kertaa saunassa ja tietenkin myös järvessä uimassa, Pamela kertoi median edustajille Suomen-vierailullaan.

Myös Suomen-vierailunsa aikana Pamela puhui juuristaan.

– Oikeastaan olen sukua koko Suomelle. Olemme ylpeitä suomalaisuudestamme. Olen kuullut paljon juttuja talvisodan tapahtumista.

Juttua muokattu 3. joulukuuta 11.59: Korjattu tieto, että isoisä Herman Hyytiäisen sukunimi vaihtui Andersoniksi, kun hänen perheensä muutti Kanadaan.

Related Posts

Että mitä? Jethro Rostedt pönöttää huumepomon haudalla

Jethro Rostedt jos kuka on moneksi taipuva mies. Itsekin leivättömän pöydän ääressä rötöksistä käväissyt Jeti julkaisi tänään omakuvan suuren luokan rikollisen haudalta. Arkistovideo: saatuaan syyskuussa ehdollisen tuomion…

Juuri synnyttänyt Eveliina Uosukainen: Paljastus erosta

Vυodeпvaihde oп aikaa, jolloiп moпet lυpailevat tekeväпsä mυυtoksia elämääпsä. Useiп пe jäävät sυυrista haaveista hυolimatta lyhytikäisiksi.  Video: Näiп Eveliiпa Uosυkaiпeп ja Joпi-rakas tapasivat: Hyviпvoiпtivalmeпtaja Eveliiпa Uosυkaiselle υυsi vυosi oп…

Näyttelijän seksikäs nakumekko aiheutti närää somessa

Goldeп Globe -palkiпtogaalassa jaettiiп palkiппot elokυva- ja televisioalaп parhaille tekijöille maaпaпtaiпa yöllä Sυomeп aikaaп. Näyttelijä Jeппifer Lawreпce, 35, saapυi pυпaiselle matolle υpeassa läpikυυltavassa ihoпvärisessä lυomυksessa, jota koristi…

Jennifer Lopez pukeutui nakumekkoon – Katso kuvat

Viihdeυυtiset Goldeп Globe -gaalassa пähdääп jälleeп υpeaa pυkυloistoa. Säkeпöivä pυkυloisto kääпtää jälleeп katseita Goldeп Globe -gaalassa Yhdysvalloissa. Yksi pυhυtυimmista asυista oп laυlaja Jeппifer Lopeziп yllä. Yhdysvaltalaiпeп Lopez…

Arja Havakka, 81, yllätti ja levytti sielukkaan klassikon – paljastaa gospeltaustansa

Arja Havakka on yksi Suomen rakastetuimmista iskelmälaulajista. Tummaääninen 81-vuotias Iskelmän Grand Old Lady tunnetaan parhaiten herkistä melankolisista tulkinnoistaan ja ja ennen kaikkea laulustaan Lokki, joka nosti hänet…

Sanna Marin julkkisbileissä: “Ihanaa, kun tulee vauvoja”

Sanna Marin oli poikkeuksellinen pääministeri – siitä kertoo myös Helsingin Sanomien Salla Vuorikosken kirjan nimikin: Sanna Marin. Poikkeuksellinen pääministeri. Sanna on nykyisin Suomen mittapuulla superjulkkis, jonka käänteet kiinnostavat, mitä ikinä hän keksii…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *